sunnuntai 19. tammikuuta 2020

MENNÄÄN NAIMISIIN - HÄÄMESSUT

Hyvää Uutta Vuotta!


Tämä vuosi on rakkauden vuosi. Elokuussa saan todistaa, kun paras ystäväni sanoo Tahdon. Sen kunniaksi matkustimme yhdessä hänen ja toisen parhaan ystäväni kanssa Helsinkiin häämessuille. Mennään Naimisiin - häämessut pidettiin Wanhassa satamassa kahtena päivänä. Heti sisälle astuessamme tilasta huokui hempeä häätunnelma. Paikalle oli saapunut moni muukin kuin me, ja narikkaan sai jopa jonottaa. Me Pohjois-Karjalan maalaistytöt emme ole tottuneet ruuhkaisiin tapahtumiin, joten kiersimme kaukaa mm. muotinäytökset. Ensimmäisenä suuntasimmekin nautiskelemaan kuohuvaa. 


Kuohuviinit nautittuamme jatkoimme kierrosta. Hyvin äkkiä huomasimme, että suurin osa kojuista koski joko sormuksia tai häämekkoja. Parhaalla ystävälläni on jo häämekko, ja sormukset he hankkivat yhdessä miehensä kanssa. Onneksi häämekkojen seasta löytyi myös yksi paikka, jossa me kaasot saimme sovittaa mekkoja! Löysimmekin kyseisestä paikasta itsellemme aivan ihanat persikan väriset mekot, jotka laitoimme heti tilaukseen. Meitä kaasoja on siis kaksi, ja häiden teemaväri tulee olemaan hempeä persikka yhdistettynä rustiikkiin. 

Kaasojen mekkojen lisäksi löysimme ihanan kalligrafiakynän, jolla voimme kirjoitella pöytä- ja kutsukortteja. Niiden kirjoittaminen tulee olemaan minun heiniä, sillä pidän piirtämisestä ja muusta käsillä taiteilusta. Aiomme askarrella yhdessä kutsukortit omin käsin rustiikkisen teeman mukaisesti. 

Häämessuilla oli myös paljon erilaisia hääpaikkoja esittäytymässä. Harmi, että suurin osa paikoista oli pääkaupunkiseudulla. Muutkin palvelut, esim. catering,  valokuvaus ja dj:t olivat suunnattu pääkaupunkiseutulaisille. Tosin valokuvaajilla ja musiikin tuottajilla ei varmasti ole ongelmana matkustaa kauemmaskin, mutta se tarkoittaa myös korkeampaa hintaa. Pääkaupunkiseutulaisten huomioiminen oli tottakai ihan ymmärrettävää, sillä messut sijaitsivat kuitenkin Helsingissä. Siitä huolimatta siellä käyminen oli hieno kokemus. 

Messujen ansiosta laitamme nyt kaasun pohjaan ja lähdemme isommalla vaihteella suunnittelemaan ja toteuttamaan unohtumattomia häitä parhaalle ystävälleni. Polttareidenkin suunnittelu laitettiin tänään käyntiin. ;) Palataan siis pian suunnittelun merkeissä!


torstai 19. syyskuuta 2019

PALUU BLOGIN PARIIN

Huh, aikamoinen vuosi takana! Perustin blogin viime vuonna, ja pian sen jälkeen aloin haaveilla Australiaan  matkustamisesta. Päätinkin ottaa härkää sarvista ja toteuttaa unelmani nopealla aikataululla. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Tein viime syksyn ahkerasti töitä ja aloin säästää rahaa. Lähdin matkaan tammikuussa ja saavuin takaisin suomeen heinäkuun alussa. Working holiday -viisumilla olisin voinut olla maassa kokonaisen vuoden, mutta puoli vuotta riitti minulle mainiosti. Pääseehän sinne aina takaisin jos haluaa, ehkäpä vaikka häämatkalle ;)  

Poikaystäväni suhtautui matkaani hyvin, ja maaliskuussa matkustimmekin yhdessä Uuteen-Seelantiin. Minä lensin sinne Australiasta ja hän suomesta. Puoli vuotta on pitkä aika olla erossa, joten tämä parin viikon yhteinen lomamatka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Etäisyys ei ole kuitenkaan meille ongelma, sillä olemme tottuneet siihen. Ja tosirakkaushan kestää kaiken!  

Viimeisimmässä postauksessa mainitsin hyvän ystäväni menevän naimisiin. Tämä olikin yksi osasyy siihen, että halusin tulla kesäksi takaisin suomeen. Olin myös luvannut toimia heidän häissään videokuvaajana. Häät järjestettiin aivan upeassa Maikkulan Kartanossa Oulussa. Sää oli kesäinen ja aurinkoinen, muttei liian kuuma. Kartanon alue on ihanan idyllinen ja tuore hääpari saikin aivan upeita hääkuvia otettua ulkona. Myös First Look kuvattiin kartanon pihassa ennen kirkkoon menoa. Päivä oli kokonaisuudessaan todella onnistunut ja rakkaudentäyteinen.

Australiasta tultuani sain kuulla lisää hyviä uutisia, sillä paras ystäväni kertoi menevänsä naimisiin ensi kesänä. Saan kunnian toimia toisena hänen kaasoistaan! Jatkossa tulenkin kirjoittamaan ystäväni häiden valmistelusta kaason näkökulmasta.

P.s Ensi lauantaina tulee kuluneeksi kuusi vuotta minun ja poikaystäväni ensimmäisestä tapaamisesta. Kylläpä aika rientää parhaassa seurassa!

Länsi-Australian auringonlaskut olivat henkeäsalpaavia!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

HÄÄPERINTEET

Ihania uutisia! Hyvä ystäväni kihlautui poikaystävänsä kanssa kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen, ja ensi kesänä pääsemme juhlimaan heidän häitään. ♥ Uutisen kuullessani olin pakahtua onnesta, mutta samaan aikaan tunsin pienen pientä kateuden kipinää... Päätin kuitenkin iskeä kateuden kipinää kuonoon ja keskittyä iloitsemaan ystäväni puolesta. En malta odottaa, että pääsemme fiilistelemään yhdessä heidän tulevaa onnen päiväänsä!

Ystäväni ilouutisen ja kesän saapumisen innoittamana kirjoitan pari sanaa hääperinteistä. Seuraavia perinteitä haluan vaalia oman hääpäiväni koittaessa:

1. Kirkkohäät & Isä taluttaa alttarille

Olen aina haaveillut kirkkohäistä, ja siitä hetkestä kun kävelen alttarille isäni rinnalla. Se on hetki, jota odotan eniten, sillä pelkkä ajatuskin siitä liikuttaa.  Hääpaikalla tai ulkona vihkiminen ei kuitenkaan ole pois suljettua, jos vain saamme papin paikalle! Who knows miten meidän päivä lähtee tulevaisuudessa muotoutumaan, kun sen aika koittaa.

2. Sulhanen ja morsian näkevät toisensa vasta alttarilla (Tärkeää!!)

Oih. Äsken mainittu eniten odottamani hetki johtaa tietenkin siihen, että sulhaseni näkee minut erillään vietetyn yön jälkeen kaikessa hääloistossaan. En malta odottaa sitä loputtoman onnellisuuden tunnetta ja molempien reaktioita nähdessämme toisemme. Toki tunnen jo nyt suunnatonta onnellisuutta, mutta se hetki tulee olemaan ainutlaatuinen!

3. Kukkakimpun ja sukkanauhan heitto

Mielestäni nämä kaksi ovat ihania perinteitä, ja mahtavaa viihdettä juhlakansalle! Suurin osa raahautuu vastaanottamaan heittoa puoliväkisin ja huumorimielessä, mutta heiton lähtiessä kaikissa herää suuri kilpailuvietti. Silmissä kiiluu voitontahto ja kiinni saamisesta ollaan valmiita tappelemaan. ;)

4. Hääkakun leikkaus

Kumpi määrää kaapin paikan? No tottahan toki se pitää selvittää hääkakun leikkauksella ja sen aikaisella polkaisulla! Leikkimielisesti tietenkin, paras voittakoon ja vallitkoon...

5. Häävalssi

Ja nimenomaan valssi, ei häätanssi. Perinteikkäänä ihmisenä ja suomalaisten lavatanssien ystävänä haluan tanssia valssia mieheni kanssa. Sitä paitsi valssi on ainoa tanssi minkä poikaystäväni taitaa hehhe. 

6. Huomenlahjat

Ensimmäinen aamu avioparina tulee varmasti olemaan unohtumaton. Huomenlahjat osoittavat molemminpuolista kunnioitusta alkanutta avioliittoa kohtaan sekä mieletöntä rakkautta aviopuolisoa kohtaan. Ja lahjojahan on aina kiva saada!


Siinä muutamia perinteitä, joista en ole valmis luopumaan. Kaiken muun ohjelman jätänkin kaasoille, bestmaneille sekä juhlavieraille. Jännityksellä odottaen...

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

JUHLA- JA HÄÄMESSUT JOENSUU

Vierailin viime viikonloppuna Joensuussa järjestetyillä Juhla- ja häämessuilla. Messut pidettiin Original Sokos Hotel Kimmelissä lauantaina 24.2. 

Messuilla vierähti helposti muutama tunti hääjuttuja ihaillen ja esittelijöiden kanssa jutellen. Vaikka Joensuun juhla- ja häämessut ovat mittapuultaan pienemmät kuin muiden isompien kaupunkien, niin tunnelmaa sieltä ei ainakaan puuttunut! Paikka oli somistettu juhla- ja häähumuun sopivaksi ja ohjelmaakin oli tarjolla. Yleisö pääsi nauttimaan mm. juhlamuotinäytöksestä sekä meikki- ja kampausnäytöksestä.

Monipuolinen näytteilleasettajakattaus tarjosi mahdollisuuksia löytää vinkkejä kaikkia juhlavalmisteluja varten. Itse vietin pisimmän tovin sormuksia ja muita koruja ihaillen paikallisten yritysten palvelemana. Sainkin jo hieman ideaa siitä, minkälaisen vihkisormuksen mahdollisesti tulevaisuudessa haluan.


Sormusten lisäksi olin erityisen kiinnostunut keskustelemaan hääpaikkojen tarjoajien kanssa. Messuilla sainkin kuulla monista uusista, minulle tuntemattomista paikoista, joissa on mahdollista viettää häitä ja muita juhlia. Niiden lisäksi myös monet itselleni entuudestaan tutut paikat yllättivät tarjonnallaan. Kirjoittelen myöhemmin vielä erikseen Pohjois-Karjalan seudun hääpaikoista.

Itse hääjuhlan lisäksi messuilta sai hyviä vinkkejä myös polttareiden järjestämiseen Joensuussa. Erilaiset aktiviteetit esittäytyivät mielenkiintoa herättävästi, ja menojalkaa alkoi vipattaa saman tien!


Vielä lopuksi haluan peukuttaa yllä olevan kuvan vasemmasta alareunasta pilkottavaa Kontiomehua, joka valmistaa alkoholittomia kuohujuomia puhtaista raaka-aineista Pohjois-Karjalassa. Oma lempparini on Lehtikuohu, joka valmistetaan mustaherukan lehdistä. Suosittelen maistelemaan!